вторник, 4 августа 2009 г.

Verioksennus

Veri voi olla oksennuksessa tuoretta, kirkkaan punaista tai tummaa kahvinsumppimaista. Yleensä vuodon paikka löytyy tällöin ligamentum Treitzin yläpuolelta: ruokatorven, mahalaukun tai pohjukaissuolen alueelta.
Verta oksentava potilas ohjataan aina suoraan kirurgiseen ensiapuun, josta käsin järjestetään kiireellinen gastroskopia joko samana tai viimeistään seuraavana päivänä. Erityisesti jos vuoto on ilmeisen runsas (potilas on kalpea, takykardinen, matalapaineinen), tulee asettaa i.v.-tiputus matkan ajaksi. Laboratoriotutkimusten vastauksia ei jäädä odottamaan terveyskeskukseen.
Gastroskopiassa selvitetään vuodon paikka, tarvittaessa tehdään endoskooppinen hoito: esofagusvariksien ruiskutus/kumilenkkisidonta tai ulkusvuodon ruiskutushoito.
Reilusti vuotanut potilas otetaan teho-osastolle seurantaan.
Leikkaushoito tulee harvoin kyseeseen.
Esofagusvariks-potilailla saatetaan joutua tamponoimaan vuotava kardia-alue Sengstaken-Blakemoren tai Lintonin putkella.
Useimmiten vuoto on tutkimushetkellä jo lakannut, mutta alkuvaiheen tähystyksessä saadaan tarkka vuodon syy selville ja vältytään mahdollisilta turhilta jatkotutkimuksilta ja voidaan suunnitella hoito seurantoineen tarkoituksenmukaisesti.
Maksakirroosipotilailla variksvuoto uusii 2/3:lla. Yleensä ruokatorven vuotaneet suonikohjut pyritään hoitamaan 1 -2 viikon välein endoskooppisesti kunnen ne ovat hävinneet. Kyseinen hoito tapahtuu Kanta-Hämeen keskussairaalassa.
Vuotaneen mahahaavan ja harkinnan mukaan myös pohjukaissuolihaavan paraneminen varmistetaan aina uudella gastroskopialla joko Kanta-Hämeen keskussairaalassa tai avoterveydenhuollossa.
Helikobakteerihäätöhoito aloitetaan usein sairaalassa ja hoidon tulos varmistetaan esimerkiksi hengitystestillä avohoidossa.

Oksenteleva vanhus

Noin 80-vuotias nainen tuli keskussairaalan päivystykseen suunnilleen samanikäisen ystävättärensä saattamana. Hänellä ei ollut tiedossa mitään sairautta, eikä hän käyttänyt mitään lääkkeitä. Nykyvaivana oli oksentelu, jota oli jatkunut pari päivää. Etupäivystäjä ei päässyt edes vatsan palpaatioon asti, kun hänen katseensa kiinnittyi potilaan oikeaan silmään, joka punoitti. Rähmää tai muuta akuuttiin tulehdukseen viittaavaa ei näkynyt. Etupäivystäjän mieleen tuli harvinaisempi oksentelun syy, joka selvisi yksinkertaisella mittauksella. Mistä mahtoi olla kyse? Vastaus sivulla 97.

Vastaus
Oikean silmän paine oli kohonnut huomattavasti, eli kyse oli akuutista sulkukulmaglaukoomasta. Etupäivystäjä kuljetutti vanhuksen silmälääkärin huoneeseen mittausta varten, mutta yksinkertaisella tonometrillakin olisi päästy diagnoosiin. Silmätautien takapäivystäjä tuli ja määräsi hoidot. Vanhus pääsi sisätautiosastolle. Siellä vatsakin ehdittiin palpoida ja todettiin aortan aneurysma. Sitä tutkittiin kaikukuvauksella, mutta aneurysmaa ei tarvinnut leikata.

Diagnoosin avaimet ovat edelleen anamneesi, inspektio ja palpaatio. Kuvantamis- ja laboratoriotutkimukset seuraavat vasta näiden jälkeen!

Pahoinvointi ja oksentelu

Pahoinvointi ja siihen liittyvä oksentelu ovat tavallisia oireita, joita jokaisella on joskus elämänsä aikana. Ne eivät liity pelkästään vatsasairauksiin vaan voivat olla oireina monissa muissakin sairauksissa.

Yleisimpiä syitä
Yleisin oksennusten aiheuttaja on äkillinen suoliston tulehdus (ks. 1). Oksennukset alkavat äkisti, ovat usein rajuja ja koostuvat normaalista mahansisällöstä tai sapensekaisesta vihertävästä nesteestä. Samaan aikaan on yleensä vesimäistä ripulia, vatsan kouristuksia ja usein kuumetta. Lähes kaikki äkisti alkaneet oksennus-ripulitaudit paranevat itsestään 1–3 päivässä.

Vatsasairauksia, joissa on oksennuksia ilman ripulia, ovat mahahaava, mahakatarri (ks. 2) ja suolen tukos (ks. 3). Niihin liittyy usein koviakin vatsan alueen kipuja.

Migreenissä (ks. 4) oireena on aluksi sykkivä kova päänsärky, jota seuraa pahoinvointi ja oksentaminen. Aivoverenkierron häiriöissä ja muissa aivosairauksissa, esimerkiksi aivokalvontulehduksessa (ks. 5), esiintyy usein pahoinvointia ja oksennuksia. Muita hermostoperäisiä syitä ovat tasapainohermon sairaudet, jolloin oksennus liittyy voimakkaaseen huimaukseen. Yleinen tasapainoelimiin liittyvä pahoinvoinnin ja oksennusten syy on matkapahoinvointi (ks. 6).

Oksennusta voi esiintyä joskus myös joissakin yleissairauksissa, kuten vaikeassa yleisinfektiossa ja nuoruustyypin diabetekseen liittyvässä happomyrkytyksessä. Monien lääkkeiden haittavaikutuksena voi esiintyä pahoinvointia. Sen ohella voi olla oksennuksia, mutta ei aina. Psyykkisistä syistä esimerkkinä on bulimia (ks. 7), jossa oksennetaan omaehtoisesti ahmimisen jälkeen.

Itsehoito
Itsehoito riippuu paljon oksennusten takana olevasta sairaudesta. Pääsääntönä on, että pahoinvoinnin ja oksennusten aikana kiinteän ruuan syömistä vältetään, mihin luontokin ohjaa, sillä ruokahalua ei silloin yleensä ole. Jos kyseessä on tuttu tilanne, esimerkiksi migreeni, osataan toimia aikaisemman kokemuksen pohjalta.

Jos oksennukset liittyvät "liikkeellä olevaan" vatsatautiin, tilannetta voi seurata rauhassa kotona. Vettä voi kokeilla pieninä annoksina (desilitra tai vähemmän kerrallaan). Jos se lisää oksennuksia, odotetaan muutama tunti ja yritetään uudestaan. Aikuisella parin päivän oksennukset eivät johda vaaralliseen nestehukkaan, vaikka nesteet eivät pysyisikään sisällä.

Milloin hoitoon
Seuraavissa tilanteissa pitää hakeutua hoitoon välittömästi :

Oksennuksessa on verta.
Äkisti alkaneeseen pahoinvointiin ja oksenteluun liittyy voimakas päänsärky, eikä kyseessä ole aiemmin todettu migreeni.
Hoitoon on syytä hakeutua hoitoon vuorokaudenajasta riippumatta, jos

Mahakipuun liittyy voimistuvia oksennuksia ilman ripulia.
Oksentelun jatkuessa yleiskunto huononee huomattavasti.
Käytettyjä lähteitä
Pahoinvointi ja oksentelu. Lääkärin tietokannat/Lääkärin käsikirja [online]. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.

среда, 4 февраля 2009 г.

Salazopyrin Luupuse haigel vastunäidustatud, kuna võib tekkitada nahalöövet.

четверг, 8 января 2009 г.

SPA

Anküloseeriv spondüliiti aktiivsuse hindamine www.basdai.com. Vajalik bioloogilise ravi alustamiseks.

пятница, 19 декабря 2008 г.

carsil

4. KLIINILISED ANDMED
4.1 Näidustused
Maksakahjustuste toetusravi.
4.2 Annustamine ja manustamisviis
Suukaudseks manustamiseks.
Kergete ja keskmise raskusega haigusjuhtude korral on annus 1...2 kaetud tabletti 3 korda ööpäevas,
raskemate haigusjuhtude korral võib annust kahekordistada. Ravikuuri kestuseks on vähemalt 3 kuud.
Laste annus on 5 mg kg kehakaalu kohta ööpäevas, mis manustatakse 2...3 annuseks jagatult. Antud
ravimvorm sobib lastele alates 5. eluaastast.
4.3 Vastunäidustused
Ülitundlikkus toimeaine või ravimi ükskõik millise abiaine suhtes.
4.4 Hoiatused ja ettevaatusabinõud kasutamisel
Raseduse ja imetamise ajal tohib ravimit kasutada ainult arsti järelevalve all ning juhul, kui ravist
loodetav kasu kaalub üles võimalikud ohud.
4.5 Koostoimed teiste ravimitega ja muud koostoimed
Koostoimeid Carsil’i ja teiste ravimite vahel ei esine.
Ravimit on võimalik kasutada aktiivse persisteeriva hepatiidi kompleksseks raviks koos vitamiinide,
kortikosteroidide ja immuunsupressantidega.
4.6 Rasedus ja imetamine
Andmeid ravimi toime kohta katseloomade viljakusele ei ole. Raseduse ja imetamise ajal tohib ravimit
kasutada ainult arsti järelevalve all ning juhul, kui ravist loodetav kasu kaalub üles võimalikud ohud.
4.7 Toime reaktsioonikiirusele
Carsil’iga ravitud patsientidelt saadud andmete põhjal ei oma Carsil toimet autojuhtimise ja masinate
käsitsemise võimele.
4.8 Kõrvaltoimed
Väga harva täheldatakse eelsoodumusega patsientidel olemasolevate vestibulaarsete häirete
süvenemist, alopeetsiat ja düspeptilisi häireid. Ravimi kasutamise lõpetamisel nimetatud kõrvaltoimed
taanduvad.
4.9 Üleannustamine
Üleannustamise kohta teateid ei ole. Liiga suure annuse Carsil’i sissevõtmisel tuleks kutsuda esile
oksendamine, teha maoloputust koos aktiveeritud söe manustamisega ning rakendada sümptomaatilist
ravi.
5. FARMAKOLOOGILISED OMADUSED
5.1 Farmakodünaamilised omadused
ATC-kood: A05BA03
Carsil’i taimset päritolu toimeaine silimariin toimib rakumembraane stabiliseerivalt ning kaitseb
seeläbi maksarakke kahjulike tegurite toime eest ja aitab kahjustunud rakkudel taastuda.
Ravimi toimemehhanism ei ole praeguseks veel lõplikult selge. Arvatakse, et maksa kaitsev toime
põhineb silimariini konkureerivas seondumises maksaraku membraanis paiknevate retseptoritega,
millega seonduvad ka toksiinid.
Carsil stabiliseerib biomembraane ning parandab rakustruktuuride funktsioneerimist. Sel viisil kujuneb
maksarakku kaitsev ja kahjustunud rakku taastav toime. Lisaks sellele stimuleerib Carsil raku
metabolismi. Flavonoidid (sealhulgas silimariin) avaldavad antioksüdantset ja mikrotsirkulatsiooni
parandavat toimet. Kliiniliselt avaldub ravimi toime subjektiivsete ja objektiivsete sümptomite
paranemises ning transaminaaside aktiivsuse, γ-globuliinide ja bilirubiini taseme languses
vereplasmas. Selle tulemusel paraneb patsiendi üldseisund ja vähenevad seedetraktiga seotud
kaebused. Patsientidel, kellel on maksahaigusest tingitult probleeme toidu omastamisega, suureneb
söögiisu ja tõuseb kehakaal.
5.2 Farmakokineetilised omadused
Katseloomadel ja tervetel vabatahtlikel teostatud farmakokineetikauuringute andmetel jaotub nii
suukaudsel kui ka intravenoossel manustamisel preparaat organismis ulatuslikult. 14C radioaktiivse
süsinikuga märgistatud silimariiniga teostatud uuringutes kujunesid ravimi kõrgeimad
kontsentratsioonid maksas; seejuures neerudes, kopsudes, südames ja teistes organites olid
kontsentratsioonid väga madalad.
Carsil eritub peamiselt konjugeeritud vormis sapiga; eritumine uriiniga on minimaalne. Carsil’i
ühekordsel suukaudsel manustamisel annuses 20 mg 1 kg kehakaalu kohta eritub 24 tunni jooksul 35%
manustatud annusest sapiga.
5.3 Prekliinilised ohutusandmed
Carsil kuulub praktiliselt mittetoksiliste ainete hulka. DL50 väärtused erinevatel katseloomadel on
järgmised:
• emased valged hiired – 1650±208 mg/kg kehakaalu kohta, intraperitoneaalselt,
• isased valged hiired – 1770±221 mg/kg kehakaalu kohta, intraperitoneaalselt,
• emased valged rotid – 2420±605 mg/kg kehakaalu kohta, intraperitoneaalselt,
• isased valged rotid – 1600±475 mg/kg kehakaalu kohta, intraperitoneaalselt,
• emased valged hiired – 9700±1130 mg/kg kehakaalu kohta, suukaudselt,
• isased valged hiired – 10300±1270 mg/kg kehakaalu kohta, suukaudselt.
Kui ravimit manustati valgetele hiirtele krooniliselt suukaudselt 3 ja 6 kuu jooksul, ei täheldatud
toksilisi toimeid, letaalsust, kliiniliste ja biokeemiliste näitajate patoloogilisi muutusi ega ka
makroskoopilisi või histoloogilisi muutusi siseorganites.
Valgetel rottidel ja küülikutel, kellele manustati Carsil’i suukaudselt kogu gestatsiooniperioodi vältel,
ei täheldatud ei embrüotoksilist ega teratogeenset toimet. Mutageense toime kohta andmeid

вторник, 2 декабря 2008 г.

Обо мне

Лит. по мед.на ест. и фин. ( iz terveysportti) Кому надо открою доступ бесплатно. Знания доложну быть бесплатными.